Onko demokratia rikki?

Eräs ystävä esitti kysymyksen: – Onko demokratia rikki? Ystäväni on erityisen huolissaan yhä lisääntyvistä tapauksista, joissa eduskunnan enemmistö ajaa läpi laajoja ja kalliita muutoksia, jotka sitten seuraavalla vaalikaudella uusi enemmistö kumoaa.

Koska itsekin olen viime aikoina ihmetellyt maailman menoa, herätti kysymys mielenkiintoni. Minkälainen tapa käsitellä valtion asioita demokratia oikeastaan on? Millainen hallintakoneisto tarvitaan demokratian toteuttamiseen?

Varmaan jokainen pystyy jotenkin määrittelemään demokratian periaatteet. Demokratiahan on kansan valtaan perustuva valtiomuoto. Tätä valtaa voi käyttää joko henkilökohtaisesti tai valitun edustajan välityksellä, kuten Suomessa enimmäkseen tapahtuu. Tässä törmätään heti määrittelykysymyksiin. Ketkä kuuluvat kansaan? Yli 18-vuotiaat? Kantasuomalaiset? Heteromiehet? Ne, jotka ylittävät tietyn tulo- tai omaisuustason? Vangitkin?

Myös demokraattisen vallan käyttöön liittyy ratkaistavia ongelmia. Entä jos kansa ei ole yksimielinen – sehän ei liene tavatonta? Kansanvallan lisäksi yksi demokratian pääperiaate on enemmistösääntö: enemmistön mielipide ratkaisee. Enemmistön diktatuuria on Suomessa yritetty vaimentaa perustuslailla, jonka tarkoitus on taata tietyt vähimmäisoikeudet kaikille, riippumatta enemmistön mielipiteestä. Mutta perustuslain tulkintaa voidaan aina muuttaa? Tietenkin “kaiken maailman dosentit” saattavat hetken metelöidä, mutta eduskunnan enemmistö voi joka tapauksessa hyväksyä perustuslain laitamille asettuvan lain.

Näin on aina ollut ja sangen hyvin on pärjätty. Mikä vika demokratiaame siis on viime aikoina tullut? Tässä vaiheessa on parasta luopua asioiden mutu-käsittelystä ja tukeutua auktoriteetteihin. Suomen Akatemia julkaissut v. 2021 Demokratia ja osallistuva kansalaisuus -sarjassa julkaisun Suomalaisen demokratian kipukohdat – ja niiden ratkaisumahdollisuudet. 

Julkaisussa on esitetty kolme kipukohtaa: yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien eriytyminen; yhteiskunnallisen keskustelun polarisaatio ja kärjistyminen; sekä päätöksenteon lyhytjänteisyys – josta ystäväni erityisesti on tuohtunut.

Yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien eriytymisen tulokset näkyvät jo vaaleihin osallistumisessa. Nuori, pienituloinen ja heikosti koulutettu äänestää huomattavasti harvemmin kuin ikääntynyt, hyvätuloinen korkeasti koulutettu. Miksi? Äänestäjä, jonka elämää hallitsevat itsestä riippumattomat asiat, kuten globalisaatio, talouden rakennemuutokset ja muuttoliike huomaa ennen pitkää kuuluvansa häviäjiin, äänesti miten hyvänsä. Ne, jotka menestyvät muutoksissa pystyvät parantamaan tilannetta verkostoitumalla poliittisten päättäjien kanssa, ehdottamalla päätöksiä ja jopa sanelemalla lakitekstiä. Esimerkkeinä vaikkapa sallitut sähkötupakoiden maut ja hallitusohjelmaan kirjatut suorat lainaukset. Tällaisessa toiminnassa ei ole tilaa yhteistyölle ja kompromissien hakemiselle.

Olen huomannut, että ihmiset jakaantuvat mielipiteiltään aiempaa voimakkaammin. Algoritmit auttavat meitä rakentamaan mielipidekuplan, jossa vain tietyt asian puolet saavat huomiota. Televisiosta voi seurata poliittisia keskusteluja, joissa keskustelun jälkeen ollaan täsmälleen samoilla barrikaadeilla kuin aikaisemmin – tosin ehkä tuohtuneempina. Varsinainen ongelma on ihmisten profilointi: Vihreä syö ituja ja vastustaa ydinvoimaa, blondi on tyhmä, turkistarhauksen vastustaja on vegaani, jne.

Viimeisenä kohtana päätösten lyhytjänteisyys ja pitkän aikavälin vaikutusten unohtaminen. Usein päätöksistä tulee heti tuloksia, mutta pitkäaikaisvaikutukset – erityisesti sosiaaliset tai ekologiset – selviävät vasta aikojen kuluttua. Lyhyet vaalikaudet aiheuttavat sen, että päätökset pitää tehdä nopeasti, kun ei tiedä, mitä seuraavalla kaudella tapahtuu. Hyvä päätöksenteko on myös vaikeaa ja aikaavievää, ja äänestäjät vaativat poliittiselta päättäjältä nopeaa määrätietoisuutta, vaikka asiat olisivat aivan levällään. Silloin on vaara, että turvaudutaan lobbareiden ja verkostoitujien tarjoamiin valmiisiin ratkaisuihin päätöksissä.

Niin osuvaa kun Suomalaisen demokratian kipukohdat – ja niiden
ratkaisumahdollisuudet -julkaisun analyysi kolmesta kipukohdasta onkin, on ratkaisuehdotuksiin panostettu selvästi vähemmän ja ratkaisut tuntuvat iltasella kiikkustuolissa kehitetyiltä, joten en tässä edes mainitse niitä.

Nuo kipukohdat nimittäin ovat samalla este niiden korjaamiselle. Ne, jotka hyötyvät nykytilanteesta ja pystyvät vaikuttamaan niihin eivät halua, että muut – nuo onnettomat luuserit – pääsevät sotkemaan ihan mukavasti sujuvia asioita. Mielipiteiden jakautuminen ja kärjistyminen tuovat uusia mahdollisuuksia: Aitaelementit, lukitusjärjestelmät, luodinkestävät autot, vartioidut lähiöt ja puolustusteollisuus tulevat menestymään vielä paremmin lähitulevaisuudessa. Poliitikon on ajateltava kannattajiaan ja tukijoitaan sekä toteutettava heidän toiveensa, muuten ura jää lyhyeksi.